Eilinen oli masentava. Söin lounaaksi peruna-sieni-linssiruokaa. Koska öljy oli lopussa, poltin ruuan pannuun kiinni. Raivostuttavaa. Ja muutenkaan ei ollut sellainen ruoka joka paranisi vanhetessaan.
Iltapäivällä tein pakkoretken Ikeaan ostamaan kirjahyllyjä. Tuskakierroksen (jossa lähinnä puimme työpäivän asioita emmekä oikeastaan katselleet mitään) ja kassan jälkeen kävin ostamassa laatikollisen kookospalloja. NAM!!! Annoin 2 palloa miehelle ja säästin vielä viimeisen jaettavaksi hyllynkokoamissessioon.
Illalla oli niin nälkäinen, että kävin tuhlaamassa kaupassa. Ostimme aineet pizzaan sekä luomuomenamehua ja luomukermaa. Lasku oli 19,80 €, mutta koska kaikki ruoka ei mene ihan minun suuhun pysyn ehkä vielä budjetissa.
Jauhelihatiskissä oli luomua (noin 5 €) ja tavallista paljon halvemmalla. Päätin että otan riskin budjetin ylittymisestä. Onneksi sentään tomaattipyre on halpaa! Mutta sitten tajusin että Eldoradon 40 sentin tomaattipyre tehdään Kiinassa. Päädyin ostamaan tuubin ruotsalaista tomaattia (1,90 €). Voihan olla että sekin tulee Kiinasta, mutta ainakaan sitä ei kehdattu tunnustaa paketissa.
Tänään söin pizzan lounaaksi ja iltapalaksi meillä on kutunmaitolettuja hillovalikoimalla.
Ohuet letut
4-5 dl kutunmaitoa
3 kananmunaa
3 dl durumjauhoja
ripaus suolaa
loraus oliiviöljyä taikinaan ja hieman pannulle
Vispaa aineet sekaisin ja anna taikinan seistä hetki ennen paistoa.
Maanantai: 1,40 kookospalloihin. 16 € ruokakauppaan (koska join myös miehelle ostetun mehun hups vaan)
Tiistai: 0 €
Voi sinua! Ymmärrän hyvin tuon "kauhea nälkä, ostin jotain helppoa ja kallista ruokaa" -jutun. Sama homma täällä, joskin sorrun ehkä vähän halvempiin juttuihin. ;) Mut siinä luomussa pysymällä saaki rahaa aika paljon kulumaan, että ei se ole ihme jos lasku menee yli aiotun.
VastaaPoistaJoo, totesin että projekti ei ole niin tärkeä, että sen kustannuksella vaihtaisin luomusta markettikamaan. Ainakaan lihaa.
VastaaPoistaEi kaiken tarvitse olla aina luomua, sekin on vähän hössötystä itsestään, mutta minusta on alkanut tulla valikoiva lihansyöjä. Haluan tietää mistä liha tulee ja jotenkin päädyin siihen että jos en lähde lihakauppaan tai maalle ja syön markettikamaa, niin silloin luomu on turvallisin vaihtoehto.
Oon ottanut salaiseksi lisähaasteeksi itselleni, että mahdollisimman paljon olisi luomua. Juuri sen takia, että loppujen lopuksi se ei ole niin kallista jos jaksaa kaiken muun suunnitella. Mutta katotaan miten käy..
VastaaPoistaTuo luomu kyllä tuo lisähaastetta. Varsinkin kun mie en yleensä osta luomua, ihan vaan hintasyistä. Mulle riittää että on kotimaista ja jos mahollista niin lähiruokaa. Esimerkiksi kanamunia pitäis nyt ostaa lisää ja mietin niiden luomunien ostoa. Jääköhän sitä rahaa sitten muuhun? Luomumaitokin olis musta kiva, mutta mie en oikeastaa ole sen maidon käyttäjä vaan Jussi ja se ei tykkää niistä rasvaplloista luomumaidossa. Se on niin nössö.
VastaaPoistaSano sille, että ne rasvapallot ei jää verisuoniin. Se pilkottu (homogenoitu) rasva jää suonen seinämiin. Ähäkutti :D
VastaaPoista