Tämä viikkohan menikin nopeasti. Ilmeisesti elän kiireisesti tai sitten olen vaan sanomattoman laiska iltaisin kun nämä päivitykset tuppaavat jäädä tekemättä. Eli nyt maanantaista perjantaihin tunnustukset ja viikon yhteenveto.
Päivä 4:
Yliopistolle meno ja lounas siellä. En käyttänyt rahaa vaan jo aiemmin ostamiani lounasseteleitä.Lasketaanko se kulutetuksi rahaksi? Setelin hinta 2,60 euroa.
Kotimatkalla kaupasta maitoa ja maustettu rahka aamupalalle makua antamaan. Sitruunarahka on parasta!
Illalliseksi linssikeittoa, kaapin syövereistä kaikki ainekset.
Päivän menot 3,50 € (tai 6,10 € jos lounassetelikin lasketaan)
Päivä 5:
Lähdin touhukkaasti salille, mutta aikataulut venyivät niin että en kerennyt vakipaikkaani lounaalle. Hädissäni ostin nälkääni banaaneja ja karjalapiirakoita matkalla töihin. Eineksiä, yh, mutta banaanit sentään luomua.
Töiden jälkeen kotona söin myöhäiseksi lounaaksi linssikeiton loppuun ja tein illaksi makaronilaatikkoa.
Päivän menot 2,80 €
Päivä 6:
Taas työpäivä. Mukana eväänä eiliset karjalanpiirakat, omena ja banaani. Kuitenkin jäi nälkä ja kun iltapäivällä lähdin laulutreeneihin, olin aivan nääntynyt. Kävin kaupan kautta hakemassa viemisiä ja evästä eli keksejä ja proteiinirahka 4,04 €.
Takaisintulomatkalla mies soitti ja pyysi kurkkupastilleja. Reppana oli maannut koko päivän kotona kuumeessa. Mynthonit 2 €.
Kotiinpäästyäni oli nälkä jo niin kova että suorastaan unohdin sen. Kyllä maistui makaronilaatikko hyvältä!
Päivän menot 6,05 €
Päivä 7:
Torstai, vapaapäivä. Nukuin pitkään, nousin 11 aikaan ja tein vähän jääkaapin siivousta. Spelttimannapuuroon tuli loput puolukkasurvoksesta, kahden hillopurkin jämät (mansikka ja punaherukka) sekä pakkasesta punaherukkasosetta vuodelta 2011. Melko maukasta vaikka itse sanonkin.
Kävin pitkästä aikaa neulepiirissä, joka kokoontuu torstaisin 16-18. Ostin kalliin mehun, vaikka croissantti tai fetapiiras olisi ollut halvempi. 2,50 euroa yhdestä mehusta on aikamoista ryöstöä.
Illalla bailatinon ja salillakäynnin jälkeen mies noukki minut salilta ja sanoi että pitää olla ranskalaisia jos syödään illalla kanansiipiä. Niin sitä sitten taas ostettiin eineksiä. Tai puolivalmisteita, mitä nuo pakasteet sitten onkaan... Samalla ostin leipää, kun alennuksessa olivat. 4,50 euroa sinne Siwaan jäi.
Päivän menot 7 € (kauheaa tuhlausta!)
Päivä 8:
Perjantai. Voin huonosti. Maha kipeä, nukuin koko päivän. En tiiä missä vika. Kykenin syömään vasta iltakuuden aikaan smoothien. Mansikoita ja mustikoita pakkasesta, rahkaa, jogurtttia sekä puolikas banaani. Koko homma sileäksi sauvasekoittimella ja avot, kylmä herkku on valmis!
Illalla koin olevani jo tarpeeksi terve ja lähdin kavereiden tupareihin. Menin siksi kun paikalle oli ilmoittanut tulevansa useampikin jo kaupungista poistunut tuttava ja tiesin että illasta tulisi hauska vanhojen naamojen tapaaminen. Vein viemisiksi kaupasta kuplavettä ja sipsejä.
Päivän menot 4,70 €
Yhteenveto ensimmäisestä viikosta:
Miehen Oulun reissun ruuat maksoi vain 39,50 euroa eli aika vähällä selvittiin siitä. Omat menoni ja miehen arvioidut ruokamenot olivat 8 päivän ajalta yhteensä 78 euroa. 5 euroa per nenä per päivä, 8 päivälle se tekee kahdeksankymppiä. Alle riman ollaan siis vielä! Joskin ihan varmasti vähemmälläkin tullaan toimeen. Yritetään seuraavalla viikolla sitä.
Periaattessa mulla jäi säästöön 2 euroa. Ei vielä juhlan paikka, mutta ehkä pitää ottaa huomioon, että minunkin mieheni oli sitä mieltä että hän ei ole suostunut tähän touhuun. Siispä jos lasken vain omat menoni niin kulutin 8 päivän aikana 27,15 € ja sehän on jo paljon alle sen tavoitteen eli 40 euron. Hyvä mie!
Seuraavan viikon tavoite:
- Saada se kamera jostain. Kuvattomat päivitykset on niin tylsiä!
- Syödä kaikki ruoka pois ennen kuin se huononee. Mulla on paha tapa ostaa ruokaa enemmän kuin me syödään ja sitten sitä taas ihmetellään että mites täällä jääkaapissa on näinkin vanha purkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti