lauantai 9. maaliskuuta 2013

Lattea ja lounaita


Keskiviikko
Päivä meni pahasti pieleen. Syytän päänsäryn ja työpäivän yhdistelmää. Onneksi osteopaatti vastasi ja sain hoitoajan samalle päivälle. Jotta jaksoin hieronnan, kävelin eko-kauppaan ostamaan energiapatukoita. Siis sellaisia niinkuin suklaan ja lakritsan korvikkeita, jotka on tehty viikunasta, aprikooseista ja inkivääreistä. Ne on hirmu oivallisia kassin pohjalla kun tulee kesken päivän kiukkunälkä.

Osteopaatin (nero nainen, ongelmat alkoi ratkeamaan ja aurinko paistamaan) jälkeen kävin keittolounaalla (mustajuurikeittoa, vuokaleipää ja yrttiöljyä), koska ruuanlaitto ei vaan kiinnostanut. Toimistolla söin vielä bulgarianjogurtin ennen iltaa.

Illalla tein epäonnen perunavuuasta röstiperunoita lisäämällä joukkoon pari kananmunaa. Röstiperuna-lampaankääpä-ruoka nimettiin "Pihlajamäen hätävaraksi".

- hedelmäpatukka 1,60 €
- lounas 8 €
- jogurtti 0,75 €


Torstai
Päänsärky jatkui, mutta aloitin kunnon aamiaisella. Jogurtinjämät kaapista ja iso kasa mysliä päälle.
Lounaaksi söin kaupan pinaattilettuja ja creme fraichea sekä toimison jääkaapista löytynyttä ylivuotista omenahilloa. Korkkaamaton purkki ja edelleen hyvää. Hieno löytö.

Olin sopinut tapaavani ystävän nimenomaan kahvilla. Luuletteko että kahville voi mennä ostamatta kahvia. No, ei voi. Kaupan pinaattiletuilla ei myöskään tule kylläiseksi.

Illalla meillä oli lämpimiä voileipiä ruuaksi. Mies kävi kaupassa eikä yleensä katso hintoja, joten en voi tietää mitä maksoi.

- pinaattiletut ja creme fraiche 4,60 €
- hedelmäpatukka (sellainen iso inkiväärinmakuinen) 2,40 €
- ciabatta & latte: 10 €

Perjantai
Koska viikko oli jo luisunut niin pieleen kuin voi, aloitin päivän reteesti ostamalla toimistolle 0,5 l maitoa ja kaksi jogurttia itselleni aamupalaksi. Maidosta jaoin osan muidenkin kahveihin.

Söin loput pinaattiletut. Hain auton huollosta ja vein sen ystäville lainaan. Sain päivän toisen kahvin (tuli tarpeeseen). Lisäksi sain lahjaksi purkin ihanaa mustikkamarmelaadia.



Höblän kuvaaja halusi tehdä lifestyle-jutun toimistostamme, mikä aiheutti sen, että oli tehtävä pikainen supersankarisiivous töissä ja kaikki työt jäivät tekemättä. Unohdin myös syödä lounasta. Illalla nälkä oli huutava. Onneksi mies oli tehnyt risottoa ja paistanut taimenta. Riisi löytyi kaapista, jostain oli ilmestynyt uusi voipaketti ja pala taimenta maksoi 13 €. Siitä onneksi riittää myös lauantaille. Risottoa odotellessa söin vielä annoksen granolaa.

- aamupala: 2,20 €
- iltaruoka varovasti arvioiden 7 €

Lauantai
Aamupalalle oli ilmestynyt myös tomaatteja, luomumaitoa ja luomuomppumehua. Minä en tiedä ostoksista mitään…
Lounaaksi oli onneksi eilistä risottoa. Lisäsin siihen valkoviiniä ja vettä. Niin, risotto oli tietenkin tehty valkkariin. Sitä varten oli ostettu uusi pullo, mutta en laske sitä koska kaapissakin olisi ollut.

3 kommenttia:

  1. No sut kyllä pelastaa tuo mies, joka ei katso hintoja. Meillä mies taitaa olla tällä hetkellä varattomampi ko mie, joten aika vähällä kulutuksella mennään. Luomuilu on ehdottomasti budjetin ylittävää toimintaa, eilen kaupassa ostin luomumunia ja niihin jo meni puolet päivän rahoista. Onneksi vein samalla tyhjät pullot kauppaan niin sain edes vähän alennusta sitä kautta. Käytetyiksi rahoiksihan lasketaan vain RAHA, joka käytetään lompsasta, ei pullonpalautuskuitteja. :)

    Meillä on oikeasti niin paljon ruokaa kaapeissa että menis rehellisesti monta päivää ennen kuin meillä olis PAKKO ostaa jotain. Mie vaan tykkään käydä kaupassa, joten ostan vähän väliä jotain pientä. Kuten leipää alennuksesta tai lisää luomumysliä tai tai...

    Mitä risottoa teillä oli? Meinasin ehkä tehä risottoa tiistaiksi ja olis vähän tylsää jos olis samaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä risotto tehdään vaan liemeen ja valkkariin. Tässä viimeisessä taisi olla mausteena sitruunaa. Eli sellainen ranskalais-italialainen risotto. Itse laittaisin aina vaan kuivattuja herkkutatteja (ja sillä jatkoinkin ruokaa), mutta mies vaati kalaa.

    Eli tavallaan meillä risotto on pelkkää riisiä ja mausteita ja sit sitä ihanaa kreemiä mikä tulee liemestä.

    VastaaPoista
  3. Risotto:

    500 g risottoriisiä (kunnollista)
    Kanalientä n. 1 l (tarpeen mukaan)
    Valkoviiniä 2,5 dl
    Sipulia 1-2 kpl
    Voita 100 g

    Ekaksi voissa kuullotetaan sipuli ja sitten hyvä risottoriisi heitetään siihen päälle ja keitetään kunnes se alkaa olla läpikuultavaa. Sitten lisätään viini ja hiljalleen kuumennettua kanalientä mukaan sitä mukaa kun riisi imee nestettä. Riisin pitäisi olla al dente. Lisäsin itse vielä sitruunamehua ja raastettua sitruunankuorta (yhdestä luomusitruunasta) sekä parmesaania sekaan. Päälle paistoin vielä taimenta mutta tuo perusrisottohan toimii vaikka minkä kanssa.

    VastaaPoista