Laitoin pieneen kukkaroon joka päivälle 5 euroa. Helpompi seurata paljonko rahaa on käytettävissä.
4. päivä
Olin suunniteltua pidempään kaupungissa reissussa, joten tarvitsin välipalaa. Paistopisteen käntyistä oli ihmeen hyvin kerrottu valmistusmaa ja mitä ne sisältää. Ainut houkutteleva kotimainen oli riisipiirakka.
Voi loppui, oli pakko saada lisää.
- luomuvoi 2,19 €
- riisipiirakka 0,56 €
5. päivä
Kimpaannuin, koska olin keitellyt sitä kauan ja nyt minulla ei edelleenkään ollut lounasta, jota ottaa mukaan tiistaille, seuraavalle työpäivälle.
Ei lounasta, joten söin reilumman aamupalan. Leipää, kahvia, viiliä myslillä. Leivän ja tomaatin pihistin mieheni kauppakassista, arvo max euron. Mysli taitaa loppua kohta, joten päätin satsata uuteen pussiin, maksoi mitä maksoi. Eipä löytynyt kaupasta sitä mitä halusin: ostin siis luomuvehnäleseitä ja aion leikkiä, että se on mysliä.
Koko päivän napsin töissä kahvia, mehua, juustoa ja luumuja. Opin, että lounasta ei voi korvata aamupalalla. Koko ajan nälkä.
- leipäpala ja tomaattia 1 €
- Luomuvehnäleseet 2,25 €
- Lisää luomuvoita 2,20 €
6. päivä
Monta päivää ilman peruslounastani Armaalla. Nyt sitä kebabbia. Rahaakin on säästynyt.
Illaksi harrastuskerholle litkimään kahvia.
Illaksi harrastuskerholle litkimään kahvia.
- lounas 5 €
- leipä 1 €
7. päivä
Kai ihan hyvä päivä, tosin en ollut varautunut mihinkään ruokailuun mitenkään. Pitkä päivä töissä.
Töissä tutustuin Marttojen osastoon nimeltään Vihreän idean Martat. Kiinnostus heräsi ja kohta olen varmaan jäsen.
- lounaaksi borssikeitto 5 €
- leipomosta leipä kotiin 1,5 €
Hahaa! Edelleen tuhlauksista huolimatta ruokakukkarossa on rahaa ainakin kymppi!
Vaikkakaan leipää en ole vielä leiponut, on jotain rutiineja päivääni vakiintunut. Aamulla käyn lypsämässä kuttuni, joka tuottaa n. 4 dl maitoa. Aamulla maito hapattumaan viiliksi ja seuraavana aamuna sitten jääkaappiin. Tai sitten vaan pakasterasiassa maitoa evääksi ja pala leipää maitotilkan kanssa aamuherkkuna. Illalla myös kuuma kaakao on aika ihanaa, mutta koska siihen menee niin paljon maitoa ja nälkä ei lähde, pitäisi suosia mieluumin tuota viiliä. Viiliin voi vielä lisätä jonkun hillon ja niitä leseitä, niin johan maistuu.

Voi Liisukka rakas! Voin vain kuvitella turhautumisesi kun keitto ei onnistunut. Onneksi näet asian hyvät puolet ja että kanat saa ruokaa. Syökö kanat muuten mitä vaan?
VastaaPoistaJoo, aamupala ei korvaa lounasta. Minä ainakin kannatan syömistä ja budjetin ylittämistä kuin itsensä nälällä kiduttamista. Tuo sun lounaspaikkaa vaikuttaa ihanalta! Jos onnistuis vaikka joka toinen päivä käymään siellä? Sit joka toinen päivä evästä kotoa, sen mukaan mitä nyt on kerinny kotona tekeen.
Nuo martat kuulosta mainiolta idealta! Hauskaa, sinustakin olis tulossa martta. :D Minultahan Veera on jo muutamankin kerran kysyny että joko liityin marttoihin, sen äitihän on martta. Täälläpäin on myös sellanen yhdistys ku anarkistimartat, jonka porukkaa tunnen paljonkin. Mutta en nyt vaan viitti liittyä mihinkään. Opiskelut pitää eka lopettaa, ennen ku hankin uusia harrastuksia. :)
Erillinen ruokakukkaro kuulostaa mainiolta idealta. Pitäisköhän munkin kaivaa joku nahkakukkaro käyttöön sitä varten.... Onnea säästyneistä senteistä!
Mielenkiintoinen blogi teillä! Tarvii ruveta kanssa oikeasti kokeileen kuinka vähällä selviäisi. Panostaa mielummin laatuun kuin määrään, kroppakin kiittäisi ;)
VastaaPoistaIhana kotitila teillä, tarvii pojan kanssa liittyä naapurin Essin seuraan kun he tulevat vierailemaan teillä joku päivä! Minä siellä enemmän innoissani kyllä olisin elukoista kuin lapsi ;)
Ja tervetuloa marttoihin! Tampereella joku olikin kysellyt oisko täälläkin anarkistimarttoja ja hänet oli ohjattu meidän ryhmään ;)